Ympäristö

DSC_8271
Hevostalli ja ratsastuskenttä

Luontohyvinvointikeskus  Tyynelä toimii maatilalla Sotkamon Juholankylällä, jonne on kirkonkylältä matkaa viisi kilometriä. Keskus sijaitsee rauhallisessa pihapiirissä, josta löytyvät muun muassa hevostalli, grillikatos, takkahuone-kokoustila ja sisä-wc. Paikkaa ympäröivät heinä- ja viljapellot sekä hevosten laitumet. Pihasta pääsee suoraan pienelle hiekkatielle, joka vie vaaran yli järven rantaan. Vaaralla näkee usein metsäneläimiä ja talvella niiden jälkiä. Ympäröivä kaunis luonto luo ihanteelliset puitteet toiminnalle.

Keskus tarjoaa vahvan pohjan yhteisöllisyydelle, josta nykyajassa moni kokee jäävänsä paitsi. Maatila ja sen ympäristö tarjoavat luonnollista tekemistä, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä on tärkeä rooli. Maatilan ja luonnon ympärille nivoutuu monenlaista toiminnallisuutta. Keskuksessa asuu neljä hevosta, lampaita, kanoja sekä koiria ja kissa, joita käytetään tavoitteiden mukaisesti. Myös luonnoneläimiä, vuodenaikoja ja perinnetaitoja hyödynnetään: keväisin seurataan muuttolintuja ja lasketaan mahlaa, kesäisin kerätään yrttejä eläimille talven varalle ja kokoonnutaan laiduntalkoisiin, syksyllä hoidetaan eläimiä ja talvella ajetaan perinteisellä kirkkoreellä.

Toteutimme kävijäkyselyn toiminnan vaikutuksista joulukuussa 2015. Tulokset voit lukea tästä.

Toimintaa ohjaavat sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaiset, jotka omaavat riittävät taidot myös eläinten käsittelyyn ja luonnossa liikkumiseen. Ohjaajat ovat suorittaneet sosiaalipedagogisen hevostoiminnan opinnot Itä-Suomen Yliopiston ja Ylä-Savon ammattiopiston järjestämässä täydennyskoulutuksessa. Koulutukseen liittyvät projektityöt voit lukea tästä ja tästä.

Vanha puimalato
Vanha puimalato ja hevosten ulkoilutarhaa
unnamed
Takkahuone-kokoustila, jossa sisä-wc
dsc_0627
Grillikatos

Luonto- ja eläinavusteisia palveluja maaseutuympäristössä